tiistai 30. joulukuuta 2014

maanantai 29. joulukuuta 2014

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ensimmäinen korttisatsi

Tässä muutamia ensimmäisiä harjottelukappaleita joulukorteista.





Ja lopullinen pino valmiita kortteja...







lauantai 6. joulukuuta 2014

Korttitehdas

Pyhäpäivän kunniaksi perustin korttitehtaan, eli sain aikaan melkoisen kaaoksen :)
Puolet korteista tehty kierrätysmateriaaleista, eli siis jäämistä mitä kotoa löytyi.
Maanantaina täytyy mennä hankkiin vähän täydennystä loppuja vereen.
Askartelutarvikkeita, tai lankoja, ei voi koskaan olla liikaa :)


torstai 20. marraskuuta 2014

Vanhaa uutta

Edelleenkään ei ole mitään käsitöitä esitettävänä. Ei siksi ettenkö olisi mitään saanut aikaan, vaan joulu... ;)

Piirustaa tuherrellut olen jonkinverran myös. Mitään uutta ei vielä synny, mutta vanhojen kertausta. Lähinnä olen muistellut kuvia joita oli ennen tapana usein piirtää. Ne oli jotain tälläistä...





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Jotain muuta

Sain kehoituksen kokeilla pysyisikö kynä vielä kädessä. Rakas, lähes toistakymmentä vuotta nukuksissa ja unohduksissa ollut harrastus heräilee taas. Pientä alkukankeutta vielä, mutta kyllä se tästä...



perjantai 24. lokakuuta 2014

Jotain valmista

Ainakin melkein. Punaisen tunikan hiat.


Seuraavaksi vielä vähän joululahjuksia.
Ja kortitkin pitäisi tehdä, mutta vielä ei ole mitään ajatusta niistä. Ehkä käsityömessuilta sitten taas keksii jotain, samalla kun hankkii tarveaineet. 

maanantai 29. syyskuuta 2014

Pieni vihje

Huurre-langasta valmistuu kovaa vauhtia jotain, eikä siitä sitten sen enempää.. :)
Joulu tulee, oletko valmis?


tiistai 9. syyskuuta 2014

Voihan vileeni...

Lankahankintoja tuli tehtyä taas kun 'sai halvalla' :)
Petroolin värinen Wool varmaan poistuu valikoimista. Joten loput ale-kerätät tarttui matkaan.
Ja yksi Huurre kerä piti hankkia myös, mutta ei siitä sen enempää...
Taitaa olla loppuvuoden päivitykset aikas vähissä, sillä pikkuhiljaa on alettava joululahjojen teko.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Monet hommat


Neuletunika eteen hyvää tahtia. Sitä jopa tuli kudottua aurinkoa ottaessa helteiden aikaan.


  
Nyt jo hyvällä mallilla. Takakappalekin pitkällä...

 

Ja yhdet sukatkin laiton alulle taas. Pikkuhiljaa alettava tekeen jouluvalmisteluja. Tämä kudin saa kulkea nyt sitten matkassa ja tehdään sukkia vähän eteenpäin aina kun on aikaa...