perjantai 30. maaliskuuta 2012

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Väärän värinen

Huivi päivässä pitää mielen virkeänä. Eilen valmistui violetti huivi.
Kuvassa on ihan vääristyneet värit taas.
Huivi on tumman violettinsininen ja reunus nauha on kirkkaamman violetti.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sinistä sinisellä

En tiedä oliko sittenkään hyvä idea kuvata sinistä huivia sinisen tuolin selkänojalla....

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Terra slipooveri

Tuli Terran-värisestä Kelo-langasta tehty pitkä silpoveri valmiiksi eilenillalla.
Ohjeessa oli korkea poolokaulus, mutta minä tein vain lyhyen. Ihastuttavan lämpimältä tuntui kun sitä hetken pidin päällä eilen sovitustusta ja kuvausta verten. Tätä voisi kuvitella pitävänsä keväämmällä vaikka takin asemastakin.



Perjantaina tulee uusi Novita lehti taas. Ja vaikka heti samantein aloin tehdä edellisestä lehdestä vielä yhden puseron, niin ei ihan taida valmistua ennen uuden lehden tulemista :)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Se pinkki

Tässä kuva siitä pinkistä huivista, joka sain eilen illalla vielä valmiiksi myös.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Punaista ja mustaa

Röyhelöhuiveja syntyy lähes liukuhihnavauhtia. Aamupäivällä valmistui musta. (Mutta siitä ei ole kuvaa.)
Alkuillasta myös punainen. Ja nyt on jo pinkkikin tekeillä...
Lankoja on nyt Citymarketin tarjouspäivillä halvalla. Ihan vain 9 kerää ostin, kun en osannut päättää minkä värisiä, niin otin sitten yhden kaikkia, melkein. :)


 Kokeellista taidekuvausta huiveista...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kevättä

Kevät on tullut! Varmimpia merkkejä siitä ovat tulppaanit.
En osannut päättää minkä värisiä otan, niin otin useamman nipun :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Poika sukat

Pikku sukista ihastunut tilasi juuri syntynelle pojalle pikku sukat.
Nämä siniset on siis kokoa pienemmät kuin punaiset. Sukat lähtevät kuulemma Saksaan saakka.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Iloiset puikot

Löysin näin iloiset puikot, joilla oli tosi hyvä tehdä röyhelöhuiveja. Ja niistä tulee itsekin iloiselle mielelle.


Ensimmäisenä näillä veikeillä puikoilla tein huivin, jonka väristä en itsekään ole varma.
Kaupasta langan ostin harmaana. Kotona illalla se näytti kuitenkin vihreältä ja päivällä auringon valossa petrolinväriselle. Ota siitä nyt sitten selvää. Toisaalta se voi olla juuri huivin hienous, että se on joka valossa erivärinen.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Pilvenhattara

Valkoisesta röyhelöhuivista tulee mieleen kesäisen kevyt pilvenhattara sinisellä taivaalla.


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Toiset pikku sukat

Samalla ohjeella tein neidille toisetkin pikkusukat. Varteen toivottiin hieman väljyyttä lisää, niinpä lisäsin pari silmukkaa ja yritin tehdä vähän löysempää neuletta.



Myös Terran värinen neule edistyy pikkuhiljaa. Takakappale jo kainalo-kavenuksissa saakka. Paksusta langasta tulee nopeasti valmista.