sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä

Ulkona sataa vettä vaakasuoraan ja myrsky käy niin että tukka lähtee, vaikka on pipa päässä.
Tänään oli siis hyvä päivä olla sisällä ja pistää joulukorttipaja pystyyn.




sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Retroilua

Sain kummisedältä nimipäivälahjaksi pari kirjaa.
Ihanan retroa! 
Ja ei kun neulomaan... :)


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vihdoin valmista

Valmistuihan tämäkin viimein. Itse asiassa jo muutama viikko sitten kyllä. Mutta blogin päivitys on vähän jäänyt unohduksiin :(
Kesäkuussa tein osat muutamassa päivässä valmiiksi, kiitos paksun langan.
Mutta taas homma tyssäs ompeluun...

 
   
Seuraavaksi sitten taas jotain muuta...
Ehkä pikkuhiljaa jopa jo jouluvalmisteluja  ;)

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Katkaraputakki

Kevät meni koulun, työn ja elämän pyörteissä niin etten kerinnyt tarttumaan puikkoihin yli kahteen kuukauteen. Maaliskuunlopussa työ jäi ihan alkutekijöihin. Nyt tällä viikolla kaivoin työn esiin ja taas homma etenee...


Lanka on ihanaa, mutta värivalinta harmittaa. Kun en muutenkaan ole mikään vaaleanpunaisen ystävä, niin nyt tuo väri tuo mieleeni kuoritut katkaravut.  Ei hyvä villatakkiin. Katsotaan taas valmis lopputulos, ja tehdään sitten uusi jos väri vieläkin tökkii, syksyyn ja siihen että näin paksua villatakkia tarvita taas on vielä aikaa.

torstai 26. helmikuuta 2015

Edustussukat

Joulun jälkeen sitä aina huomaa, että on tullut tehtyä pino sukkia (lahjaksi) mutta omista sukista on pohjat puhki. Tammikuussa on sitten aikaa tehdä itsellekin taas jotain.
Tälläkertaa kokeilussa kuvioneule. Ei, se ei edellenkään ole mun juttu. Tai ehkä kaipasi vaan enemmän harjoitusta. Mutta tälläiset hyppäs puikoilta...
 (Malli Novitan, Talvi 2014 lehdestä)


Seuraavaksi jotain muuta...


maanantai 16. helmikuuta 2015

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

3D sunnuntai

3D sunnuntai tarkottaisi monelle muulle leffamaratonia, mutta minulle se oli tätä;


 Muutama helposti leikattava 3D kuva, ystävänpäiväkortteja varten.

Ja kun inspiraatio kerrankin iski, niin tein myös kaikki loput stanssatut kuvat mitä oli. 
Niistä voi tehdä sitten pikaseen kortteja aina tarvittaessa....

 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Valmista tuli vihdoinkin

Vihdoinkin valmis. Tai on ollut jo viikonverran, mutta nyt vasta sain vielä kuvattua.
Omapahan ollut melkoinen työmaa...




Mutta mikäs sitä itsellen voi. Uudet langat ostettu jo seuraavaan työhön.
Ja välipalana tekeillä jo kirjoneulesukat :)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tuubihuivi välipala

Punainen tunika on edelleen kesken. Sen verran sain aikaan, että kappaleet on nyt ommeltu yhteen. Vielä kaulukseen kun saa poimittua silmukat ja muutaman kerroksen neulottua, niin se olis siinä.

Välipalaksi kuitenkin tein yhden tuubihuivin.
Lidlissä oli joulunvälipäivinä niin herkullisen väristä lankaa, ettei voinut olla ostamatta :)




Tässä viimeisessä kuvassa valo vääristää värin, ylemmissä oikein.

Seuraavaksi se tunika loppuun!!!


tiistai 6. tammikuuta 2015

Painajainen

Tämä tunika ei nyt kyllä etene millään. Syksyn ja joulun ajan se oli kaapissa jäähyllä joululahjatöiden  alta. Nyt otin sen taas esiin, mutta.... 
Tuossa se on ollut pöydällä koskemattomana monta viikkoa. Ja vainoaa minua siitä.
Osat on kaikki valmiina. Ja sain jopa päätettyä langat, mutta siihen se taas jäi.
Osat pitäisi nyt ommella yhteen ja neuloa vielä pääntien reunus. 
*huokaus!* 
Pitäisköhän, nyt pyhä- ja pakkaspäivän kunniaksi urakoida se valmiiksi?!?!


lauantai 3. tammikuuta 2015

Joululahjat

Nyt kun joulu meni jo ja vuosikin vaihtui. Niin voinee paljastaa joululahja käsityöt.

Sinisestä Huurre - langasta tuli huivi.
Sen piti olla kolmion mallinen. Ei ihan ollut :) Toivottavasti kuitenkin kelpasi saajalleen.


Tämän vuoden sukat tuli tälläisellä kuviolla. Tosi helppo ja kiva malli tehdä.
Tämä on sitä samaa, kuin punaiset kesällä tehdyt.





Ja vielä yhdet. Miesten kokoa.
Montaa paria en ole miesten sukkia eläissäni tehnyt, joten tuo koon hahmottaminen ei tainnut mennä ihan nappiin. Koko taulukossa katsoin silmukkaluvun, mutta kun kuvio vaati tietyn määrän, niin tuli sitten tälläiset. Sopivat kuulemma kuitenkin olivat ja mieleiset, joten hyvä niin :)