Nyt jo hyvällä mallilla. Takakappalekin pitkällä...
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Monet hommat
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Kiire, kiire...
Perjantaina kolahtaa postilaatikkoon uusi käsityölehti, ja vanhasta on vielä (ainakin) yksi työ tekemättä! Apua, nyt tuli kiire! Ei kun työ uusi työ alulle, vaikka villaneule ei tällä kelillä tunnu ihan asianmukaisella pukeutumiselta. Mutta kohta se on taas syys ja talvi ja sit palellaan...
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Hellesukat
Mitäpä sitä muuta helteellä tulee mieleen tehdä kuin villasukat!
Pienistä nöttösistä sukkia tehdessä ollaan aina jännän äärellä, että kuinka pitkälle riittävät.
Siksi jaoin ne kahtia ja päätin tehdä kaksilla puikoilla niin pitkään kun riittää..
Tähän asti riitti. Siis tuo kirjava.
Vaihdoin pohjalangaksi harmaa kirjavan 7veljestä tweedn. Punainen riitti sittekin loppuun saakka. Joten langan vaihtumista tuskin huomaa, vai huomaatko?
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Harvinaista
Piti laittaa oikein näistäkin käsitöistä kuva tänne. Niin on harvinainen näky!
Kesähameesta irtos nappi ja parista pyykeestä ollut pitkään lenkit irti.
Nyt siis sain otettua neulan kauniiseen käteen ja ommeltua nämä vihdoin.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Vaiheeseen jäi
Saksalainen täsmällisyys petti pahemman kerran tällä kertaa. Neule valmis, mutta ohjeesta uupuu olkaiminen teko ohje. Eikä lankakaan jäänyt kun pieni nöttönen. Mitäs nyt?
Taidan heittää pois koko p*****kan. En sitä kuitenkaan tule edes itse käyttämään....
Taidan seuraavaksi tehdä muutaman parin sukkia. Niissä ei voi epäonnistua. Nää neuleet kun ei viimeaikoina ole taas oikein iskenyt.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Juhannussukat
Ihan vaan lähes jokapäivä oon käyttänyt ja nyt ne jo näytti sitten tältä. Tammikuussa tehdyt sukat.
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Kesäneuleet
Löysin lankavarastostani Lidlistä ostetun kesätoppi lanka-ja ohje pakkauksen. Ja kun tässä ei nyt muutakaan ollut, niin ajattelin tehdä sen pois. Se kun taitaa olla jo parin kesän takaa.
Sitä vaan ihmettelen kovin että mitähän minun päässä on sillä hetkellä liikkunut kun olen tuommosen vaaleanpunaisen setin ostanut. Määhän inhoon vaaleanpunaista! No, todellisuudessa on vähän persikan sävyyn vivahtava, mutta silti... Taitaa tulla lahjakappale tästäkin :)
torstai 29. toukokuuta 2014
Valmis verkko
Verkkoneule on nyt valmis.
Sohvan selkänojalle levitettynä vaikutti kovin lyhyelle ja leveälle.
Mutta päälle puettuna parempi.
Saa nähdä miten toimii käytännössä. Vähän epäilyttää että on kovin venyväinen. Mutta käyttöön menee varmasti kesällä.
Ja mitähän sitten seuraavaksi... :)
lauantai 10. toukokuuta 2014
Verkkoneule
Seuraava työ etenee kausittain. Ensimmäinen kappale valmistui pikapikaa, mutta sitten iski toisen kappaleen syndrooma. Vaan eiköhän sekin etene pikkuhiljaa...
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Valmiit palmikot
Tämmönen siitä nyt sitten tuli... Anteeksi poikittaiskuva, kun en osaa tällä pädillä kääntää.
Kovin kaposelta se näytti, mutta se vaan johtui joustinneuleesta joka vetää kasaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















