Nyt ei ole mitään käsityötä vireillä.
Yhdet Allin tumput tein valmiiiksi talvea odottamaan. Niistä kuva myöhemmin, sillä hankin uuden tietokoneen ja nyt on vielä kaikki tiedostot siirtämättä uuteen. Ja muutenkin aika mennyt sähläämisesssä kahden koneen loukussa...
lauantai 16. kesäkuuta 2012
perjantai 1. kesäkuuta 2012
tiistai 22. toukokuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Kortti tilaus
Minulta tilattiin 3D-kortti; 60-vuotispäivälahjaan miehelle.
Miehille on vähän vaikeampi keksiä sopivaa kuvaa, ettei mene liiaan tyttömäiseksi. Tälläiset ehdotelmat sain aikaan...
Miehille on vähän vaikeampi keksiä sopivaa kuvaa, ettei mene liiaan tyttömäiseksi. Tälläiset ehdotelmat sain aikaan...
lauantai 19. toukokuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Kesäneule
Kesäneule syntyi LuxusCotton langasta ohjeen Tennesseen siaan. Hyvin kävi vaihto päikseen. Nyt vaan sitten kesäkelejä odottelemaan että pääsee tätä käyttämään...
torstai 17. toukokuuta 2012
Huivitus
Monet ihastelevat röyhelöhuiveja, mutta viimeviikolla 2 ihmistä sanoi; "voi kun olisi valkoisena."
Kotoa löytyi kerä yhteen valkoiseen huiviin. Toiseen täytyy lähteä metsästämään lisää valkoista, kunhan näistä pyhistä ensin selvitään taas...
Kotoa löytyi kerä yhteen valkoiseen huiviin. Toiseen täytyy lähteä metsästämään lisää valkoista, kunhan näistä pyhistä ensin selvitään taas...
tiistai 1. toukokuuta 2012
Vappuvillapaita
Sain vapuksi valmiiksi villapaidan. Ei sillä taida toivottavasti vaan olla käyttöä ennen syksyä.
Etukappaleen kuvio oli hauska ja helppo tehdä. Takakappaleen ja hiojen sileäneule taas tosi, tosi tylsää puuhaa.
Siksi ei ole ollut paljon kirjoitettavaa tänne, kun olen vain tätä tehnyt.
Seuraavaksi tulossa kevyempiä kesäneuleita, joten niistä varmaan tulee taas vähän nopeampaa tahtia valmista.

torstai 19. huhtikuuta 2012
Kesäkassi
Tein eilen löydön! Uuden sievän kesäkassin.
Nyt vaan kesää odottamaan...
Levys 40cm, Korkeus 30cm ja syvyys 10cm
Nyt vaan kesää odottamaan...
Levys 40cm, Korkeus 30cm ja syvyys 10cm
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Vihreä huivi
Taas syntyi yksi huivi. Sinisen vihreä.
Vein eilenaamulla 9 kappaletta huiveja kirpputorille myyntiin, kun minulla siellä nyt pöytä on. Tänään kävin tarkastamassa tilanteen, mutta yhtään ei ollut vielä mennyt. Toivottavasti muutama menisi, että pääsisi niistä eroon. Röyhelöhuiveja on kiva tehdä, mutta en itse käytä niitä. Ei sovi minun silmään eikä tyyliin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)