lauantai 4. helmikuuta 2017

Pinkkiä pitsivartta

Pari paria pinkkejä sukkia tuli tehtyä myös.
Eikä mennyt ollenkaan viimetippaan. Viimeisen sukan sain valmiiksi 1,5h ennekuin piti lähteä viemään lahjaa uudelle omistajalleen.
Tänävuonna on aloitettava hieman aijemmin :)





perjantai 3. helmikuuta 2017

Vain Elämää -sukat

Olin ihan unohtaa laittaa joululahjasukat tänne.
Nämä tein jo syksymmällä, ja varteen tuli vahingossa reilusti pituutta, kun katsoin samalla "VainElämää"-sarjaa, enkä huomannut lopettaa kutomista ajoissa.
Onneksi oli vasta ensimmäinen sukka silloin puikoilla, niin toisesta oli helppo tehdä sitten samanlainen :)


tiistai 27. joulukuuta 2016

Kortit 2016

Tämänvuotiset kortit syntyi nopeasti, sitten kun viimein keksin idean.
Teemana oli tosiaan; Yksinkertainen on kaunista.
Ja kiitosta näistäkin tuli.




keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kissavideoita

No ei nyt ihan... :)
Mutta nyt voi vain laittaa kuvan muutamasta värityksestä, koska joulu.
Kortit ja lahja kuvat saatte sitten myöhemmin.




tiistai 6. joulukuuta 2016

Korttikiusaus

Jotenkin tuntuu, että olen ollut tässä tilanteessa ennenkin; käytän itsenäisyyspäivän illan joulukorttien tekemiseen. Tämän vuoden teemana on "yksikantainen on kaunista". :)
Kortit on nyt nipussa, mutta kuvana vasta pieni vihje, ettei mene yllätys...


torstai 3. marraskuuta 2016

Isommalle miehelle

Pariviikkoa sitten tuli pikatilaus syntymäpäiväkortille.
Onneksi oli muutamia 3D-kuvia tehtynä valmiiksi, niin niistä sai äkkiä valmistettua kortin.
Jopa, aina niin haastaville, miehille.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Pikkumiehelle

Eilen luonani kävi hurmaava 3kk ikäinen nuorimies. 
Kotiin tämä pienokainen lähti turvalonkeroisen ja pikkusukkien (kuvat aiemmin) kanssa.

 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ajankulua

Eilen illalla vähän piirustelin aikanikuluksi muistikirjan kulmaan 


Seuraavaksi taidan taas tarttua puikkoihin...


tiistai 2. elokuuta 2016

Back to the 70's

Viikko sitten istuin vuosikymmenien jälkeen uimarannalla jossa olen 70-luvulla opetellut uimaan.
Ja keskustelin ystävän kanssa, että miksi en enää piirrä vaikka se on aikanaan ollut rakkain harrastukseni. Ajatus jäi kummittelemaan takaraivoon ja tänään kaivoin väriliidut esiin....
Taidot on rajusti ruosteessa, mutta se tunne kun annat liidun vain liukua paperin pinnalla on lähes meditatiivinen <3

 


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tuvalonkero

Pieni ihminen saa turvakseen myös turvalonkeroinen mustekalan.
Toiselle ei vielä tiedä tehdäkö pinkki vai sininen :)