tiistai 6. joulukuuta 2016

Korttikiusaus

Jotenkin tuntuu, että olen ollut tässä tilanteessa ennenkin; käytän itsenäisyyspäivän illan joulukorttien tekemiseen. Tämän vuoden teemana on "yksikantainen on kaunista". :)
Kortit on nyt nipussa, mutta kuvana vasta pieni vihje, ettei mene yllätys...


torstai 3. marraskuuta 2016

Isommalle miehelle

Pariviikkoa sitten tuli pikatilaus syntymäpäiväkortille.
Onneksi oli muutamia 3D-kuvia tehtynä valmiiksi, niin niistä sai äkkiä valmistettua kortin.
Jopa, aina niin haastaville, miehille.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Pikkumiehelle

Eilen luonani kävi hurmaava 3kk ikäinen nuorimies. 
Kotiin tämä pienokainen lähti turvalonkeroisen ja pikkusukkien (kuvat aiemmin) kanssa.

 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ajankulua

Eilen illalla vähän piirustelin aikanikuluksi muistikirjan kulmaan 


Seuraavaksi taidan taas tarttua puikkoihin...


tiistai 2. elokuuta 2016

Back to the 70's

Viikko sitten istuin vuosikymmenien jälkeen uimarannalla jossa olen 70-luvulla opetellut uimaan.
Ja keskustelin ystävän kanssa, että miksi en enää piirrä vaikka se on aikanaan ollut rakkain harrastukseni. Ajatus jäi kummittelemaan takaraivoon ja tänään kaivoin väriliidut esiin....
Taidot on rajusti ruosteessa, mutta se tunne kun annat liidun vain liukua paperin pinnalla on lähes meditatiivinen <3

 


keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tuvalonkero

Pieni ihminen saa turvakseen myös turvalonkeroinen mustekalan.
Toiselle ei vielä tiedä tehdäkö pinkki vai sininen :)



maanantai 23. toukokuuta 2016

Lapsellista

Ystäväni sai viimeviikolla ihastuttavan pienen tyttären.
Ja toinen ystävä on myös pieniin päin. Joten...

 

<3 <3 <3


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sukkasillaan


Sukat on ollut jo hyvän aikaa valmiit, unohtui taas vaan kuvata ja lisätä tänne.


Tämä on kivaa neulosta, mutta tuon ruskean tweet langan kanssa ei oikein tule edukseen.
Pohjalangaksi tarvitaan selvästi raidottuva lanka.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Uudestaan!!!

O-ho! Jos käy myös näin..
 

Tuo paksu, huopuva, lanka oli liikaa tuollaiseen neulokseen, huivista tuli liian kankea käytettäväksi.
Joten uusiksi meni. Katsotaan mitä saadaan toisella kertaa aikaan :)


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Jälleen puikoissa

Wu-huuuu!!!
Jälleen kiinni puikoissa. Syyskuussa tehty sukka saa vihdoin parin :)
Ja uusi ideakin houkuttaa niin, että eiköhän se lähde toteutukseen pikapuoliin...