Ja toinen ystävä on myös pieniin päin. Joten...
maanantai 23. toukokuuta 2016
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Sukkasillaan
Tämä on kivaa neulosta, mutta tuon ruskean tweet langan kanssa ei oikein tule edukseen.
Pohjalangaksi tarvitaan selvästi raidottuva lanka.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Jälleen puikoissa
Wu-huuuu!!!
Jälleen kiinni puikoissa. Syyskuussa tehty sukka saa vihdoin parin :)
Ja uusi ideakin houkuttaa niin, että eiköhän se lähde toteutukseen pikapuoliin...
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Oksat
Taas tuli todistettua, että rajoitteet on vain omassa päässä.
Päätin todistaa maailmankaikkeudelle etten todellakaan osaa piirtää niitä puita loppuun.
Muutamalla pikaisella vetäisyllä syntyikin ihan kelvollisia tuotoksia.
Ehkä pitää sittenkin ruveta tekemään näitä lisää.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Puoli puuta
Vieläkään en ole tehnyt mitään käsitöitä. Mutta muutamia piirroksia sentään.
Tosin tässä olisi jollekin psygologille mielenkiintoinen Case; Miksi piirrän aina vain puolikkaita puita?
Muuta ei synny, enempää en osaa...
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Joulupallot vai joulu pallot?
Joulukuussa tajusin etten ole saanut ainuttakaan käsityötä tehtyä koko syksyn aikana.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Joulukorttifilosofiaa
Minä lähetän joulukortteja!
Nyt onkin sitten hyvä ruveta suunnittelemaan jo ensivuoden kortteja, sillä nyt on kaikki jouluaskatelutavarat tarjouksessa :)
Lähetän koska minä tykkään tehdä kortteja.
Ja aikaa minulla on myös. Aikaa löytyy aina niille asioille joita haluaa tehdä. Ei ole kerta tai kaksi kun niitä on tehty jo juhannuksena, mutta aina on tehty :)
Tänävuonna joulukuussa pidetty loma oli tosin hyvä väli näidenkin tekemiseen.
Tämän vuoden korttisato näytti tältä;
Meillä on taloyhtiössä hauska tapa laittaa toisillemme joulukortit myös.
Se on mukava tapa muistaa naapureita kuluneesta vuodesta.
Eli, kun olin saanut postissa lähtevät kortit matkaan, tein vielä lopuksi naapurien kortit.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Itsenäisyyspäivä
Ulkona sataa vettä vaakasuoraan ja myrsky käy niin että tukka lähtee, vaikka on pipa päässä.
Tänään oli siis hyvä päivä olla sisällä ja pistää joulukorttipaja pystyyn.
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























