sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Valmis

Säärystimen pari on valmis. Tein kuitenkin ihan samanlaisen, vaikka kuulemma ylälaita oli jo inansa iso.
Virkkasin siihen narun jolla voi kiristää sitten...



Sitten pääsekin taas oman työn pariin. Villatakista etukappaleet puolessavälissä. Takakappale valmis mutta hihoja ei ole edes aloitettu. Ennen pääsiäsitä tuli jo taas uusi Novita-lehtikin. Ja edellisestäkin on vielä monta mallia tekemättä....


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Toiset säärystimet

Nuo edelliset säärystimet oli tytölle liian kapeat nilkasta. Uusi yritys...
Tein ensin vain yhden säärystimen, ja se meni testattavaksi. Kun hyväksyntä tuli, aloin tehdä sille paria.
Tälläkertaa ihan vain joustinneuletta.
Pikkujuttuja on kiva tehdä pikkupuikoilla. Nämä puikot 10cm pitkät.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Baby säärystimet

Ystävä tilasi 1.5vuotiaalle tyttärelleen säärystimet.
Samalla pääsin uudestaan testaamaan tuota kukonaskel neuletta.
Väreinä tässä kirkas keltainen ja oranssi, valotus taas vääristää kun ei ole päivänvaloa..


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sukkien uusioelämä

Minulla menee aina käytössä villasukista päkiän kohta puhki.
Niikuin kävi näillekin sukille viimein. Aikanaan kun nämä sukat tein, loppui harmaa lanka kesken, niin että jouduin jo toiseen sukkaan tekemään varren erivärillä....











Nyt jatkoin vielä ihan hyviin varsiin ja kantapäihin uudet kärjet.
Samalla harjoittelin uutta kuviota. Kukonpojanaskel-mallia. Värivalinnat ei vain ollut oikein hyvät. 7veljestä Fasaani ja Valkoinen. Koska värikkäässä langassa oli myös valkoisia kohtia ei värinavihto toimi ihan esimerkillisesti. Mutta se hyvä kukonpojanaskel-mallissa on, että se on niin vahvaa neuletta, että eiköhän nyt pysy pohjat ehjänä. :)


tiistai 26. helmikuuta 2013

Jämäsukat

Nalle Kukkaketolankojen jämistä tein itellekin vielä sukat. Tässä siis noista kynsikkäistä jääneiden kerien loput sekä lahjasukkien kerän loppu. Hauskasti värit sopivat kuin sopivatkin yhteen, veikkei olisi erillisinä kerinä uskonutkaan.



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nimipäivä kynsikkäät

Kolmeparia kynsikkäitä valmiina. Naisten kokoa.
Näitä violetti-viinipunaisen sävyisiä tuli yhdestä Nalle -kukkaketo lankakerästä kahdet. Toiset jo ehdin viedä yhdelle nimipäiväsankarille viimeviikonloppuna. Ja nämä kaksi paria on kuvattu perjantaina. Iltapäivällä oli vielä toinen kelta-oranssisävyisistä vaiheessa, mutta sain sen illalla valmiiksi. Sillä eilen tapasin koulutuksessa molemmat näiden kynsikkäiden saajat. Ja koska heillä nimipäivä ensiviikon alkupuolella, niin lahja piti antaa nyt koska en tiedä milloin heitä seuraavan kerran näen.



perjantai 8. helmikuuta 2013

vinohelma tunika

Tässä tämän vuoden ensimmäinen työ. Silti vähän vaiheessa vieläkin... kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomaa, helma on vielä höyryttämättä ja siksi käpertyy rullalle.
Tämä oli mielenkiintoinen projekti, sillä työ tehtiin yhtenä kappaleena, pyöröpuikoilla, niskasta aloittaen. Eli tässä ei ole saumoja ollenkaan. Ohje oli eri langalle, joten hieman joutui soveltamaan. Mutta ihan tunika siitä silti tuli :)


Nyt on puikoilla muutama tumppu ja sukka välityö, kun odoteltin tänään ilmestynyttä Novita-lehteä.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Lahjasukat

O_hoh! Ompas aika vierähtänyt... On päässyt vähän unohtumaan tämä blogi. Sorry!

Nyt on valmiina muutama työ. Ensin valmiiksi tuli vinohelmainen tunika. Mutta en ole ehtinyt sitä vielä viimeistelemään ja kuvauttamaan.
Sitten tekaisin nopeasti sukat lahjaksi ystävälle. Lankana Nalle Kukkaketo; Orvokki. Kuva taas kerran vääristää...




Uusi Novita-lehti tulee vasta parin viikon päästä. Sillävälin voi tehdä vielä muutaman välityön, nyt puikoilla kynsikkäät....


perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulupallot

Joulupallojakin tein. Ja kuviollisiakin, ensimmäisen epäonnistuneen jälkeen alkoi sekin homma sujua! Nämä kaikki päätyivät ystävien paketteihin. Ehkä mä sitten kesällä teen pallot itselle... :)








tiistai 1. tammikuuta 2013

Enkelikortit

Lopuista  korteista tuli enkelikortteja. Kiiltokuvat ja tekstitarrat oli taas vanhoista varastoista.
Nyt on ainakin saatu vähän varastoja tyhjennettyä näillä kierrätyskorteilla. Ensivuodeksi voikin taas keksiä ja hankkia jotain uutta....


Vaan loppui sitten tuo pitsinauha kesken. Sitä oli vain 5m. Muutama hätävara kortti piti keksiä vielä.
Tarra-varastosta löytyi tarranauhoja, joten tuli käytettyä nekin sitten pois.



Teen ja lähetän jokavuosi noin 40 kpl kortteja.
Ja jo monta vuotta olen tehty aina samanlaiset kaikille. Ja siihen on syynsä...
Tänä vuonna oli neljää erilaista korttia ja nyt kun ystävät on kiitellyt saamistaan korteista, niin ei minulla ole enää aavistustakaan millainen tuli kenellekin laitettua. Hiukan on noloa kun en muista. Joten tästä eteenpäin, en enää tee erilaisia kortteja samalle joululle!