tiistai 29. tammikuuta 2013

Lahjasukat

O_hoh! Ompas aika vierähtänyt... On päässyt vähän unohtumaan tämä blogi. Sorry!

Nyt on valmiina muutama työ. Ensin valmiiksi tuli vinohelmainen tunika. Mutta en ole ehtinyt sitä vielä viimeistelemään ja kuvauttamaan.
Sitten tekaisin nopeasti sukat lahjaksi ystävälle. Lankana Nalle Kukkaketo; Orvokki. Kuva taas kerran vääristää...




Uusi Novita-lehti tulee vasta parin viikon päästä. Sillävälin voi tehdä vielä muutaman välityön, nyt puikoilla kynsikkäät....


perjantai 4. tammikuuta 2013

Joulupallot

Joulupallojakin tein. Ja kuviollisiakin, ensimmäisen epäonnistuneen jälkeen alkoi sekin homma sujua! Nämä kaikki päätyivät ystävien paketteihin. Ehkä mä sitten kesällä teen pallot itselle... :)








tiistai 1. tammikuuta 2013

Enkelikortit

Lopuista  korteista tuli enkelikortteja. Kiiltokuvat ja tekstitarrat oli taas vanhoista varastoista.
Nyt on ainakin saatu vähän varastoja tyhjennettyä näillä kierrätyskorteilla. Ensivuodeksi voikin taas keksiä ja hankkia jotain uutta....


Vaan loppui sitten tuo pitsinauha kesken. Sitä oli vain 5m. Muutama hätävara kortti piti keksiä vielä.
Tarra-varastosta löytyi tarranauhoja, joten tuli käytettyä nekin sitten pois.



Teen ja lähetän jokavuosi noin 40 kpl kortteja.
Ja jo monta vuotta olen tehty aina samanlaiset kaikille. Ja siihen on syynsä...
Tänä vuonna oli neljää erilaista korttia ja nyt kun ystävät on kiitellyt saamistaan korteista, niin ei minulla ole enää aavistustakaan millainen tuli kenellekin laitettua. Hiukan on noloa kun en muista. Joten tästä eteenpäin, en enää tee erilaisia kortteja samalle joululle!


maanantai 31. joulukuuta 2012

Kortit, osa3

Seuraavaan settiin kortteja käytin muutama vuosi sitten ylijääneet 3D kuvat. 3kpl.


Uutena askartelutarpeena ostin tänävuonna, korttipohjien lisäksi, tuota ohutta värikästä aaltopahvia ja valkoista pitsiä. Niitä on käytetty näihin.
Alla olevissa korteissa on kaupasta ostettuja 3D-kuivioita. Nekin jokusen vuoden takaa, piti tekemäni niistä pakettikortteja tai jotain... Nyt ne päätyivät näihin.
Tekstitarrat myös vanhoja säästöjä. 'Joulutervehdys' -sana oli niin pitkä, että tarra tuppasi venyyn ja vääntymään. Joten laitoin tekstit suosiolla vähän vinoon, ei ota silmään niin paljon se että eivät suostuneet menemään suoraan.



Vaan ei siinäkään vielä kaikki, lisää tarvittiin vielä.....

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kortit, osa2

Seuraavaksi tein setin mulkosilmä-kortteja. Kierrätystä tämänkin.
Olin ostanut muutama vuosi sitten Kädentaitomessuilta kangasta jossa kivoja eläinhahmoja.
Silloinkin niistä jotain kortteja aattelin, mutta ajatus jäi puolitiehen...
Nyt leikkasin loput irti toisistaan. Liimasin kuumaliimalla korttipohjalle, ja päälle silmät. Kuuma liimalla nekin. Toivottavasti pysyi paikollaan lähetyksessä.
Näitä kortteja tuli myös kummenkunta, joten lisää tarvittiin vielä....




lauantai 29. joulukuuta 2012

Kierrätyskortit


Tänävuonna minulla oli korttien kanssa kierrätysteema. Muutamastakin syystä...
Löysin - tai siis äitini löysi vintiltään laatikon jossa oli vanhoja kirpparikamoja. Siellä oli nippu itsetehtyjä kortteja, joita olin tehnyt ylimääräsisiä myyntiinkin. Onneksi en ollut kaikkiin kirjoittanut minkä vuoden 'hyvää uutta vuotta' toivotetaan. Niin sain niistä hyviä kortteja tällekin vuodelle. Muutamassa oli 'hyvää joulua ja iloista uutta vuotta 2002'. Joten kortit olivat siis vuodelta 2001 :)


Sitten vain muistelemaan, kenet tuttavistani olen tavannut ko vuoden jälkeen, niin heille laitoin näitä kortteja. Kortteja oli noin 10 kpl, joten lisääkin tarvittiin....


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Salaperäistä hiljaisuutta

Nyt ei voi laittaa tänne mitään kuvia. 
Ja kirjoittaessakin täytyy miettiä mitä sanoo ettei sano mitä miettii.

Eli vain joulukorteja ja -lahoja on syntynyt viimeaikoina. Ja niitä ei sovi laitaa vielä näytille.
Palataan asiaan sitten taas joulun jälkeen... :)


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valkoista

Valkoinen pusero tuli valmiiksi jo viikolla, mutta en ole ehtinyt kuvauttaa sitä aiemmin...
Taka kappalleessa on myös samallainen kuvio kuin etupuolella. Hioissa vain yksin kertainen palmikko. Tein taas kerran puserosta inansa pidemmän (8cm) kuin ohjeessa. Jostain syystä omaa silmää miellyttää puserot aina vähän pidempänä kuin ohjeen mukaan tulisi.



Loppulangasta täytyi minunkin kokeilla niitä kuuluisia joulupalloja. Tein ensin ihan vain yksivärisen että pääsin juonesta kiinni. Nyt tekeillä (huonolla menestyksellä) eräs itsesuunnittelemani kuvio, mutta kun tuo kirjoneuleen teko ei oikein ole minun juttu, niin voipi olla että minun joulupallosta tulee vain yksivärisiä...


Joulukortteja on myös tekeillä. Mutta niistä ei voi vielä laittaa kuvia ettei mene yllätys pilalle :)





perjantai 23. marraskuuta 2012

Värivikainen

Oho, tuli taas tehtyä huivi. Olen jo aikaa sitten ostanut kaksi kerää punaista frillaa, tarkoituksena oli tehdä kokeeksi frilla-mekko. Mutta tuskin sellaista tulee tehtyä, kun ohje on lasten kokoa, eikä minulla edes ole lapsia. Tein siitä sitten huivin (toisesta kerästä tulee vielä toinen). Viikonpäästä on joulutori, niin saan ne sinne myyntiin.

Kuvassa on ihan väärät värit. Pääväri on punainen, mutta toinen väri on ruskea, ei violetti niinkuin kuvassa näyttäisi.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Hiljaista

Ei ole ollut paljon päivityksiä tänne, koska tekeillä on villapaita. Se on aina sen verran iso urakka, ettei ihan joka viikko tule valmista / näytettävää. Nyt kuitenkin laitan yhden väliaika kuvan.

Tuli puhetta toisen käsityöharrastajan kanssa siitä, miten merkkailen työtä tehdessä kaikkea "ylimääräistä". Tässä sen nyt näkee käytännössä. Kuvio etenee 8 kerrosta kerraten. Joten olen aina merkannut ruskealla lankalenkillä joka 8.kerroksen. Samoin punasella merkkasin kuvion aloituksessa palmikko osion. Kun olen saanut työn valmiiksi napsin lankalenkit saksilla poikki ja roskiin. Näistä lankalenkeistä näkee tehdä kappaleista symmetrisiä ja mitata pituudet samaksi. Kuinka sitä muuten tietäisi toisessa kappallessa, että miten toisessa tuli tehtyä? - Eikä siinä vielä kaikki...
Pidän vielä erilliselle ruutupaperille kirjaa kerroksista. Viivat on kerroksia ja ruksit lisäyksiä :)
Kuulostaa ja näyttääkin varmaan aika hullulle ja työläälle. Mutta kun teen kaikki neulomukset näin, niin tämä on tosi yksikertasita, helppoa ja selkeää! Samalla voi katsoa TV-tä eikä tarvi miettiä ja laskeskella kokoajan, että millä kuvoin kerroksella ollaan menossa.