sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valkoista

Valkoinen pusero tuli valmiiksi jo viikolla, mutta en ole ehtinyt kuvauttaa sitä aiemmin...
Taka kappalleessa on myös samallainen kuvio kuin etupuolella. Hioissa vain yksin kertainen palmikko. Tein taas kerran puserosta inansa pidemmän (8cm) kuin ohjeessa. Jostain syystä omaa silmää miellyttää puserot aina vähän pidempänä kuin ohjeen mukaan tulisi.



Loppulangasta täytyi minunkin kokeilla niitä kuuluisia joulupalloja. Tein ensin ihan vain yksivärisen että pääsin juonesta kiinni. Nyt tekeillä (huonolla menestyksellä) eräs itsesuunnittelemani kuvio, mutta kun tuo kirjoneuleen teko ei oikein ole minun juttu, niin voipi olla että minun joulupallosta tulee vain yksivärisiä...


Joulukortteja on myös tekeillä. Mutta niistä ei voi vielä laittaa kuvia ettei mene yllätys pilalle :)





perjantai 23. marraskuuta 2012

Värivikainen

Oho, tuli taas tehtyä huivi. Olen jo aikaa sitten ostanut kaksi kerää punaista frillaa, tarkoituksena oli tehdä kokeeksi frilla-mekko. Mutta tuskin sellaista tulee tehtyä, kun ohje on lasten kokoa, eikä minulla edes ole lapsia. Tein siitä sitten huivin (toisesta kerästä tulee vielä toinen). Viikonpäästä on joulutori, niin saan ne sinne myyntiin.

Kuvassa on ihan väärät värit. Pääväri on punainen, mutta toinen väri on ruskea, ei violetti niinkuin kuvassa näyttäisi.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Hiljaista

Ei ole ollut paljon päivityksiä tänne, koska tekeillä on villapaita. Se on aina sen verran iso urakka, ettei ihan joka viikko tule valmista / näytettävää. Nyt kuitenkin laitan yhden väliaika kuvan.

Tuli puhetta toisen käsityöharrastajan kanssa siitä, miten merkkailen työtä tehdessä kaikkea "ylimääräistä". Tässä sen nyt näkee käytännössä. Kuvio etenee 8 kerrosta kerraten. Joten olen aina merkannut ruskealla lankalenkillä joka 8.kerroksen. Samoin punasella merkkasin kuvion aloituksessa palmikko osion. Kun olen saanut työn valmiiksi napsin lankalenkit saksilla poikki ja roskiin. Näistä lankalenkeistä näkee tehdä kappaleista symmetrisiä ja mitata pituudet samaksi. Kuinka sitä muuten tietäisi toisessa kappallessa, että miten toisessa tuli tehtyä? - Eikä siinä vielä kaikki...
Pidän vielä erilliselle ruutupaperille kirjaa kerroksista. Viivat on kerroksia ja ruksit lisäyksiä :)
Kuulostaa ja näyttääkin varmaan aika hullulle ja työläälle. Mutta kun teen kaikki neulomukset näin, niin tämä on tosi yksikertasita, helppoa ja selkeää! Samalla voi katsoa TV-tä eikä tarvi miettiä ja laskeskella kokoajan, että millä kuvoin kerroksella ollaan menossa.


tiistai 30. lokakuuta 2012

Punanen pipo

Pipoja tulee nyt kun liukuhihnalta :)
Väri on oikeasti viinipunainen, ja tässä on myös bling-bling lankaa, joka ei vaan näy kuvassa.
Tässä vielä 4s vähemmän kun Pipa nro 2.ssa. Ja pinta sileää neuletta kuvion siaan.


torstai 25. lokakuuta 2012

Puro huivi

Sen epäonnistuneen Möbilius yrityksen jälkeen, uudessa Novita lehdessä oli malli samantapaiseen huiviin, mutta tämä tehtiin tasona, ja lopuksi päät kiinnitettiin yhteen.Ohjessa oli että kiertäen, mutta minä laitoin suorana. Lankana käytin vihreää Puroa. sattui kaksi kerää olemaan jemmassa, niin kulutin ne tähän.







tiistai 23. lokakuuta 2012

Pipa nro2

Se lötköpipo oli hiukan liian suuri minulle, joten tein toisen. Numeroa (8 silmukkaa) pienemmän. Tämä on jo ollut muutaman päivän käytössä. Ja tuntuu melko sopivalta, vähän vieläkin pienempi saisi olla. Joten kolmas on tulossa nyt puikoilla... :)
Kuvio samaa, mutta nyt vain yksivärisenä ja kokomatkalla.



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Pikkuröyhelö

Aloin tehdä vielä yhtä huivia ja vasta kun avasin kerän, huomasin että ko. lanka olikin huomattavasti kapeampaa kuin verkkolangat yleensä. No siitä tuli sitten tämän näköistä jälkeä...



maanantai 15. lokakuuta 2012

Taas vaan huiveja

Aina päätän että en enää osta röyhelöhuivi lankoja ikinä. Enkä tee enää yhtään huvia, mutta kuinkas siinä sitten taas kävikään.... No kun, halvalla sai ja olivat niin syksyisen värisiäkin.



lauantai 13. lokakuuta 2012

Lötköpipo

Kelit on sen verran viilentyneet että jo muutaman viikon on ollut pipot käytössä. Ja uusia tekee mieli tehdä myös. Tässä lötköpipo samalla tekniikalla kuin "lentosukat".



Tästä mallista on pyydetty myös ohjetta. Ja se tulee tässä:



1krs                     Oikeaa                                         Kuvioväri lanka (pinkki)
2krs                     1 oikein, 1nurin                           Pohjaväri lanka (ruskea)
3krs                     Oikeaa                                         Kuvioväri lanka (pinkki)
4krs                     1nurin, 1oikein                            Pohjaväri lanka (ruskea)
 




lauantai 6. lokakuuta 2012

Kalanruoto

Opin uuden tekniikan taas - Kalaruotokuvion!
Neuloin mallitilkun, että muistan jatkossakin kuinka tämä meni. Ja otin vaihekuvatkin muistin virkistyksesi. Vielä en tiedä millaisen neuleen ko. kuviolla toteuttasin, mutta jotakin pussukoita tai pannunalusia & patalappuja tästä voisi tehdä. Reunat ei tosin jää kovin siisteiksi, joten siihen tarvittasiin joku virkattu koristerunus.







Ohje: Luodaan parillinen määrä silmukoita. Neulominen aloitetaan joka kerroksella heti ensimmäisistä silmukoista (ei nosteta ekaa) ja lopussa neulotaan viimeinen yksinäin oikein/nurin normaalisti.

Oikean puolen kerroksella, neulotaan aina 2 silmukaa oikein yhteen takareunoista.



Pudotetaan vain toinen silmukka vasemmalta puikolta ja toinen jätetään. Ja taas neulotaan kaksi yhteen. Niin että jälkimmäinen silmukka neulotaan aina kahteen kertaan.


Nurjan puolen kerroksella neulotaan kaksi silmukkaa yhteen etukautta. Huomaa langan suunta, oikean puoleisen puikon alapuolelta!



Taas pudotetaan vain toinen silmukka vasemmalta puikolta ja toinen jätetään. Ja taas neulotaan kaksi yhteen. Niin että jälkimmäinen silmukka neulotaan aina kahteen kertaan.


 Lopuksi päätellään normaaliin tapaan.